Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
29.05.2010 - 15:00

Alunperin aloin tekemään uusimman Yhteishyvä lehden Päärynä-kookospiirakkaa (linkki), mutta niinhän tälläkin kertaa kävi, etten saanut tehtyä piirakkaa reseptin mukaisesti :). Alunperinhän aloin kyllä reseptin mukaan leipomaan, mutta sitten ajattelin, että lisäänpäs persikkaa, jotta saisin piirakkaan hieman väriä, mielestäni pelkkä päärynä olisi ollut liian kalvakka kaveri kookoksen rinnalla. No sitten kurkkasin kuiva-aine kaappiin ja huomasin puolikkaan Pandan valkoisen suklaalevyn, ja makustelin mielessäni, että päärynä, persikka, valkosuklaa ja kookos täytyy olla yhdistettynä hyvää :)). Ja sitä se sitten olikin. Meidän perhe ei mitenkään hirmuisen paljon fanita kookosta, mutta tässä piirakassa se toimi todella hyvin. Kannattaa kokeilla. Tulee tosi mehevän muheva piirakka :). Tässä ohjetta vaihekuvineen, miten minä piirakan tein.

4 kananmunaa

3 dl sokeria

2tl vaniljasokeria

200g voita

5dl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

2 dl maitoa

pinnalle:

1 pieni prk säilykepäärynää

1 pieni prk säilykepersikkaa

½ levy Pandan valkoista suklaata

Kuorrutus:

100g voita

2 dl sokeria

2dl kuohukermaa

4dl kookoshiutaleita


Pilko säilykepersikat ja -päärynät sekä valkoinen suklaa pieneksi. 

Sulata voi.

Vatkaa munat ja sokeri + vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vuorotellen taikinaan sulatetun voin sekä maidon kanssa.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunin pellille. Paista pohjaa 200 asteisessa uunissa keskitasolla n. 12 minuuttia puolikypsäksi.


Sillä aikaa kun pohja on uunissa tee kuorrute valmiiksi.

Mittaa kattilaan voi, sokeri ja kerma. Kuumenna kunnes rasva on sulannut täysin ja seos kiehahtaa. Nosta kattila syrjään ja sekoita kookoshiutaleet kuorrutteeseen.

(tässä kuvassa piirakka on paistamaton!! )


(tässä kuvassa piirakka on valmis, kuten huomaat värieroa ei kauhean paljon ole kuorrutteessa.)

Nosta piirakka uunista ja levitä päärynä-persikka-valkosuklaa seos pohjan päälle. Levitä kuorrutus vielä pinnalle. Jatka paistamista 12-15minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

En odottanut tältä piirakalta ihmeellisiä :), mutta se kyllä yllätti minut täydellisesti, niin makunsa kuin helppotekoisuutensakkin puolesta. Kannattaa kokeilla! :)

Heidi kirjoitti 29.05.2010 - 16:06
Tosi muhevan näkönen, vois kokeilla itekki =P
Mäyrä kirjoitti 29.05.2010 - 16:44
Näyttää kyllä tosi herkulliselta ja on kivankuuloinen yhdistelmä!
Mimmi M kirjoitti 29.05.2010 - 16:55
Kesällä viimeistään menee kokeiluun.... herkulta vaikuttaa.
Johanna/vauvapaakari kirjoitti 29.05.2010 - 17:17
Aivan ihanaa! Pakkohan tätä on joskus testata!
Noora kirjoitti 29.05.2010 - 17:53
Ompa ilosen värinen ja veikkaan että mukavan eksoottisen makunen :)
nami-hiiri kirjoitti 29.05.2010 - 19:49
Makustelu kannattaa aina - se menee harvoin metsään !
Persikka on hieno hedelmä, vähän niinkuin persikan samettiposken pois ajanut nektariini ! ;-)
Marjis kirjoitti 29.05.2010 - 20:24
Ehdottomasti pitää kokeilla :) Niinhän ne parhaat reseptit ilmaantuu kun soveltaa itse mieluisaksi. Itse kyllä haluan tätä kokeilla juuri tälläisenä.
kotiäiti kirjoitti 29.05.2010 - 21:07
Hyvän näköistä, kookos on niin hyvää :)
Tiina/TastyCake kirjoitti 30.05.2010 - 09:26
Kuulostaa tosi herkulliselta:P
Hönttä kirjoitti 30.05.2010 - 18:24
Tosi herkun näköistä!
Kati kirjoitti 03.06.2010 - 09:03
Kuulostaa varsin maukkaalta tämä oma versiosi, mieki hipistelin jo ohjetta mutta taidan kokeilla tällä ohjeella!
Korianteri kirjoitti 06.06.2010 - 12:14
Tämä kyllä näyttää ja kuulostaa niin hyvältä, että täytyypä ottaa resepti talteen. :)
vesseli kirjoitti 08.06.2010 - 15:29
Vesi kielellä täällä selailen piiiitkästä aikaa blogiasi :) Mielettömiä herkkuja olet väsännyt :P
Kelli kirjoitti 22.06.2010 - 20:37
Todella mehukkaan näköinen. Kaikki leivoksesi ovat.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Nimi: Eeva-Liisa

Sijainti Tervola/Lappi

 

Tervetuloa tutustumaan blogiini.

Olisitko niin ystävällinen,

jotta jättäisit vierailusta kommenttiin

tervehdyksen.

Reseptit ovat vapaassa käytössä,

kunhan linkität mistä olet reseptisi

saanut. Kiitos :)

sähköpostiosoitteeni on

juhlatar((@))gmail.com

 

 

 

linkit

Suosittelen lämpimästi

seuraavaa kauneus-hoitolaa:

Käy tykkäämässä sivuista

myös facebookissa :)!

Laskuri lisätty 12.3.2012 

free counters

Kävijälaskuri


 

Kävijälaskuri lisätty 9.7.2007

Kävijälaskuri

web-counters.org *click*

 

Blogini voit lisätä suosikkilistaasi TÄSTÄ

BLOGILISTANI LÖYDÄT TÄÄLTÄ!