Mulla on simpukkavuoka... jonka löydät täältä myynnistä .

 

1942876.jpg

1942882.jpg

Ja olen miettinyt jo jonkin aikaa, että mitä tästä keksisin.. Vuoan pakkauksessa on kuva täyssuklaaleivoksesta jonka väliin on pursotettu kermavaahtoa, ja sellanen näyttää toooosi ihanalta!!

Mietiskelin aikani ja tulin siihen tulokseen, ettei kukaan loppupeleissä (edes hirmuset suklaafanitkaan) pysty syömään täyssuklaista-kermavaahto leivosta, joten keksin laittaa alimmaksi kääretorttupohjasta leikatun simpukanmuotoisen palasen, ja vain päällimmäiseksi suklaata :)

1942883.jpg

Ekaksi tein kääretorttupohjan, ohje tulee tässä

4 munaa
1½ dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
½ dl kaakojauhetta
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää varovasti keskenään sekoitetut kuivat aineet vaahdon sekaan. Kaada leivinpaperin päälle uunipellille. Paista n. 10 min 200 asteessa.

Sen jälkeen kun kääretorttupohja oli jäähtynyt leikkasin siitä simpukanmuotoisen palasen. Sivelin pinnalle hiukan mansikkahilloa, sekä paloittelin banaania, sitten pursotin banaanin päälle kuohukermaa joka oli maustettu tomusokerilla ja kippasin suklaisen simpukankuoren päälle, ja voila, (ei niin suklainen kuin ohjeessa) todella makea ja todella suklainen simpukkaleivos á la juhlatar on valmis :)