Viikonlopuksi teen kaksi kakkua 5 vuotta täyttävän Antti-pojan syntymäpäiville. Synttäreiden aiheena on merirosvot, joten sen mukaan sitten lähdetään kakkujakin tekemään.

Ajattelin tässä samalla ottaa marsipaanimaalauksesta hiukan vaihekuvia, että miten teen kakkujen päälle maalaukset, koska minulta on muutamaan otteeseen kysytty siinä asiassa neuvoja. Joten tässäpä sitten samalla maalausoppia á la Juhlatar ;D, on muistettava, että jokaisella on oma tapansa maalata näitä, tämä on nyt minun tyyli :)!

1. Kaikkihan alkaa siitä, että minulle ilmoitetaan synttäreiden teema tai, että minkäaiheisen täytekakun syntymäpäiväsankari haluaa minun tekevän.

Sen jälkeen alan etsiä sopivaa kuvaa joka olisi hyvä siirtää kakun päälle. Minusta kuvan on hyvä olla selkeä, ja mahdollisimman vähän yksityiskohtia sisältävä, sillä niitä yksityiskohtia on helpompi jälkikäteen itse lisätä haluamansa määrä. Kuvan täytyy olla myös sen vuoksi selkeä, että se on helpompi saada hahmoteltua sitten marsipaanin päälle.

Tähän kakku projektiin löysin kuvat googlen kuvahaun kautta. Hakusanaksi laitoin toisesta kuvasta pirate colouring page ja tuon laivakuvan löysin kuvahakusanalla merirosvolaiva

  1947224.jpg

Parhaimmiksi kuviksi minä olen huomannut juurikin tuollaiset värityskuvat. Sen jälkeen kun olen löytänyt kuvan tai kuvat josta pidän tulostan ne ja tummennan niiden ääriviivat vielä tussilla jos on tarvis. Näiden kuvien ääriviivat olivat tulosteissa vaalean harmaat joten nämä on käyty vielä tussilla läpi. Useinmiten kuvia joutuu isontamaan/pienentämään kuvankäsittelyohjelmalla oikean kokoisiksi kakkuun nähden, näiden kuvien koon hahmottelin kattilankannen avulla :) joka on halkaisijaltaan sen 24cm, joka on hyvä koko kun ajattelee 26cm halkaisijaltaan olevaa täytekakkua.   

 

2. Sen jälkeen otan marsipaanin ja kaulin sen tomusokerin avulla melko ohueksi laataksi ja leikkaan sen oikean kokoiseksi kakkuun nähden. Tässäkin käytin ihan apuna samaa kattilankantta, jonka avulla sain mitattua sopivan kokoisen pyöreän alustan helposti.

1947221.jpg

Kun laatta on kaulittu ja leikattu sopivaan kokoonsa siirrän sen kelmun päälle. Tarkistan aina, että pohjassa on joka puolella tomusokeria hieman, lähtee sitten paremmin kelmusta irti kun sitä tarvitsee irroittaa. Laatan voi myös siirtää voipaperin tai leivinpaperin päälle, mutta mie tykkään eniten kelmusta, sillä laatta kuitenkin jonkun verran painautuu alustaansa vasten piirtämisen ja maalaamisen aikana, kun käsi sitä painaa.

 

3. Seuraavaksi sudin pensselillä marsipaanin päältä mahdolliset tomusokeri jäämät, sillä niitä ei saisi pinnalla olla, sillä tomusokeri saattaa levittää ikävästi värin sinnekkin minne sitä ei saisi mennä :). Sen jälkeen alan miettiä kuvalle taustaa. Jos en halua maalaukseen sen kummoisempaa taustaa, vaan vain vaikka värirenkaan niin kuin esim. tässä maalauksessa näet (linkki) , voinkin alkaa hahmottelemaan maalauksen ääriviivoja.

 

1947219.jpg

Kuvan siirrän laatan päälle siten, että laitan tulosteen laatan alle ja piirrän läpi. Sillä tavalla näkyy suurinosa läpipiirrettävästä kuvasta, tässä kuvassa tuloste on tuolla marsipaanilaatan alla, kamera ei tallentanut ihan niin paljoa ääriviivoja mitä sieltä oikeasti kuultaa, mutta tarkkaan kun katsot niin näet varmasti kuvasta jotain :) .

Nyt tässä tapauksessa kuitenkin haluan kuville taustan, joten ensiksi maalaan ne. Maalauksissa käytän näitä värejä (linkki), jotka ovat tiivisteitä ja minusta juuri sen vuoksi parhaita maalaukseen koska peittävät tarpeeksi hyvin. Otan tästä sivellinsetistä paksuimman siveltimen (linkki) jolla maalaan taustan värit.

1947217.jpg

Taustan maalauksessa käytän värejä vedellä laimennettuna, sillä taustasta ei saa tulla liian tummaa ja hallitsevaa. Sekoitan oikeat värisävyt asettilautasen päällä, ja alan ns. laveerata taustaa :). 

1947126.jpg

Tässä on tausta valmiiksi maalattuna venemaalaukselle.

1947122.jpg 

Ja tämä tausta tulee merirosvomaalaukselle, pidän tulostetun kuvan marsipaanin ja kelmun alla niin näen suurinpiirtein, että missä kohtaa alkaa hahmo, enkä siten maalaa niitä kohtia..

Kun tausta on vielä märkä, niin voit asetella taustalle mahdollisesti tulevat pienet yksityiskohdat. Eli tässä tapauksessa kultakolikot. Taustojen kannattaa antaa kuivahtaa kunnolla ennenkuin alat tehdä itse piirustusten ääriviivoja.

4. Ääriviivojen piirtämisessä käytän elintarviketusseja (linkki) jonka värin valitsen aina kuvasta riippuen. Nyt käytin ruskeaa elintarviketussia, sillä en halunnut ääriviivoista liian vahvoja.

 1947119.jpg 

1947118.jpg

Koska maalauksia on kaksinkipalein niin teen ne ns. sarjatyönä, eli piirsin samalla molempiin ääriviivat. Joskus jos piirustuksessa on pieniä yksityiskohtia, tai tulee sellainen kohta, ettei "uskalla" :) vapaalla kädellä kyseistä kohtaa piirtää, leikkaan tulosteesta sen kohdan irti ja siirrän leikatun osan marsipaanin päälle ja piirrän vaikean kohdan sitten paperin avulla.

1947113.jpg

Esimerkkinä tässä kuvassa hattuun tuleva pääkallo, jonka olen leikannut tulosteesta ja asetellut sen oikeaan kohtaan.

5. Sen jälkeen voikin alkaa maalata itse kuvaa. Kuva maalataan kohta kohdalta, tässäkin tapauksessa jos kuvia on esim. kaksi voidaan maalata kahta kuvaa yhtäaikaa, sillä ainakin näissä kuvissa käytin paljon sellaisia sävyjä, jotka sopivat molempiin.

1947107.jpg

Maalauksen teossa maltti on valttia, eikä kannata hätäillä, vaan maalaaminen ottaa oman aikansa, ja kannattaa välillä maalauksen antaa hiukan kuivahtaa, ettei värit sekoittuisi keskenään. Jos maalaukseen haluaa peittäviä värejä, niin minusta parhain kikka siinä on sekoittaa tätä valkoista elintarvikeväriä (linkki) itse päävärin joukkoon.

6.

1947105.jpg

1947101.jpg

Ja tässä ovat sitten kuvat valmiista maalauksista, jotka ovat kuivahtamassa ja odottamassa kakun päälle pääsyä :)

Jos kuvaan haluaa tarkat ääriviivat, niin kuvan täytyy olla täysin kuiva ennenkuin voit maalata ääriviivat päälle, sillä elintarviketussi menee hyvin äkkiä käyttökelvottomaksi jos tussin päähän tarttuu maalauksesta maalia.