Kakusta tulee ohjeen mukaan 6-10annosta, mutta minusta siitä tuli ainakin 12-15hlölle.

Tämä oli todella helppo tehdä ja todella hyvää!!

1937566.jpg

"Ihana kakku, joka mehevöityy saadessaan vetäytyä yön yli viileässä, silloin myös suklaakuorrutus jähmettyy kauniisti!"

1937568.jpg

Taikina:

3 kananmunaa

2dl sokeria

150g voita

3/4 dl maitoa

1dl mansikkahilloa

3dl vehnäjauhoja

2tl leivinjauhetta

2rkl kaakaojauhetta

3/4dl kiehuvaa vettä 

Väliin:

Mansikkahilloa

kostutus maidolla.

Kuorrutus:

150g suklaata

50g voita

1/2dl mansikkahilloa

 

Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sulata voi ja anna jäähtyä.

Lisää kananmuna-vaahtoon voisula, maito ja hillo sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lopuksi kiehuva vesi. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada tilavaan (2 1/2-3ltr) voideltuun+korppujauhotettuun vuokaan.

Paista 175 asteessa noin 45minuuttia. Anna valmiin pohjan jäähtyä. Leikkaa kakku kahtia ja kostuta alinta pohjaa hiukan maidolla, levitä mansikkahilloa kerros. Laita ylempi kakkupohja päälle ja kostuta pääli pohjaa myös hiukan maidolla.

Sulata kuorrutuksen suklaa vesihauteessa yhdessä voin kanssa. Vatkaa joukkoon hillo ja levitä seos kakun päälle, levittämiseen käytin tätä työvälinettä (linkki). Ennen tarjoilua ripottele päälle tomusokeria sekä koristele suklaakoristeilla.

 

1937576.jpg

KOKEILEMISEN ARVOINEN KAKKU!

 

Koristelussa käytin suklaasiirtokuvia, joista tulee mielestäni ihania ja erilaisia koristeita. Suklaasiirtokuvat löydät myynnistä täältä linkistä!

1937580.jpg